Rokkimakkara ja karvamato

Vuh, rakas päiväkirja. Karvani on nyt niin pitkä, että minua kutsutaan sen vuoksi kaikenlaisilla halventavilla nimillä. Karvamato on yksi esimerkki, samoin rokkimakkara. Rokkimakkaraan liittyy vielä jokin laulukin, sen niminen laulu on kai oikeasti olemassa.

Luulen, että joudun pian parturiin nypittäväksi.

Ihmiseläjät ovat povanneet kummalliselle pikkuihmiselle hienoa tulevaisuutta mäyräkoirien nyppijänä. Joka kerta kun hän pääsee tarraamaan turkkiini kiinni, ir-

toaa tukko karvoja. Minä olenkin oppinut aika hyvin väistelemään hänen helliä hetkiään. Käyn nuolaisemassa naamasta, kun minusta itsestäni tuntuu siltä, mutta muina aikoina olen välinpitämätön ja pysyttelen kauempana.

Ihmiseläjillä on välillä huono omatunto, kun he ehtivät pikkuihmisen takia seurustella minun kanssani vähemmän kuin aikaisemmin. Ennen kuin se metelöivä otus muutti tänne, raahasin iltaisin lelujani ihmisten eteen ja vaadin heitä leikkimään kanssani. Nykyään aika lailla seurailen sohvalta, mitä huushollissa tapahtuu. Pääsen lenkille yhtä lailla kuin aikaisemminkin, tosin joskus joudun odottamaan uloslähtöä tolkuttoman kauan.

Kummallinen pikkuihminen pääsee lenkeistä tosi helpolla, kun saa vain maata vaunuissa koko matkan. Joskus ihmiseläjät jättävät meidät molemmat odottamaan oven ulkopuolelle, kun he käyvät kaupassa. Silloin minä olen vahdissa ja odotan ihan hiljaa vaunujen vieressä.

Tästä asiasta mamma on tosi iloinen: ”Voi miten mukavaa, että sinä Iiris et enää hauku ja räksytä koko sitä aikaa kun me olemme kaupassa”, hän sanoo. Sitten hän silittää ja rapsuttaa ja hyvittelee ja harmittelee, kuinka olen menettänyt asemani perheen ainoana prinsessana.

Minä yritän tietenkin näyttää mahdollisimman kärsivältä.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi