KUVA: MAIJA VOUTILA Kun veneillään, olen luonnollisesti ihan edessä katsomassa, mihin ollaan menossa.

Uni on parasta makuupussissa

Rakas päiväkirja! Syksy on ihanaa aikaa, kun pääsee marjastamaan, veneilemään ja vaeltamaan. Minulle tämä kaikki tarkoittaa pitkiä metsäretkiä. Jee!

Kaikessa metsäpuuhastelussa säntään joka paikkaan etunenässä. Veneen kyydissäkin istun tietenkin mamman sylissä, jotta näen kaiken mitä tapahtuu.

Joskus meinaan lähteä liian kauaksi, ja silloin minun täytyy käydä ilmoittautumassa ihmisten luona. Se tapahtuu siten, että mamma huutaa: ”tule tänne”. Kun menen hänen luokseen, saan herkun.

Talvitakki päälle: Olen ollut elämäni ensimmäisellä pitkällä vaellusreissulla Kuusamossa. Ihmisten lisäksi mukanani oli uusi ystäväni Toivo, mäyräkoira hänkin.

Päiviä kestävä kulkeminen luonnossa hajujen ja makujen keskellä on aika lähellä koiran paratiisia. Kirmasimme Toivon kanssa vaelluspoluilla innolla, ja välillä vaihdoimme vetovuoroa. Silloin tällöin pysähdyimme pitämään taukoa, ja minulle laitettiin talvitakki päälle, jotta en kylmety.

Pitkänä pötkönä kyljessä: Iltaisin saimme ison annoksen herkkuruokaa, ja ihmiset hieroivat jäseniämme. Pitkät kävelymatkat tuntuivat tappijaloissamme, sillä mäyräkoira saa ottaa aika monta askelta yhtä ihmisen askelta kohti.

Iltaisin teltassa olikin helppo nukahtaa, ja arvaa minne? No papan makuupussiin tietenkin! Ensimmäisenä yönä hivuttauduin varovasti suuaukosta sisälle pussiin, ja lopulta kurkistelimme molemmat papan kanssa makuupussista. Minä nukuin pitkänä pötkönä hänen kyljessään.

Toisena yönä tajusin, miten voi nukkua vieläkin mukavammin: ryömin ihan papan jalkopäähän ja vedin ilmaa pussin vetoketjun välistä. Pappakaan ei potkinut yhtään, ja sain nukkua rauhassa.

Mutta entäs Toivo? Hän kuorsasi ja näki unia omassa pienessä makuupussissaan.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi