Olenko minä possu

Rakas päiväkirja! Nyt alan olla jo aika ammattilainen tämän joulun kanssa – onhan tämä jo kolmas jouluni.

Aika ennen joulua on melkein yhtä kivaa kuin itse juhlakin. Kaikki lahjajutut esimerkiksi ovat tosi hauskoja, ja haluan aina auttaa niin paketoimisessa kuin avaamisessakin. Kun ihmiseläjät ovat saaneet lahjan piiloon, yritän repiä kynsilläni ja hampaillani paperit lahjan päältä. En ymmärrä, miksi ihmiset eivät halua apuani.

Jotain olen oppinut: Kaikkia hyviä ruuantuoksuja on valtavasti, ja odottelen ihmisten jaloissa makoisia kinkkuviipaleita tiukasti tuijottaen. Kinkusta olen myös valmis tekemään kaikenlaisia temppuja, esimerkiksi istumaan ja menemään maahan ja antamaan ensin oikeaa tassua, sitten vasenta tassua.

Pappa ja mamma ihmettelevät, missä ihmeessä olen oppinut niin kovasti kerjäämään... saavat syyttää itseään, luulisin.

Minusta tuli possu: Ihmiset tekivät piparkakkutalon, johon minäkin pääsin mäyräkoiraksi pihalle. Koko talo on vähän läntsällään, koska eivät ne olleet tehneet sellaista aikaisemmin.

Mamma ei oikein hallinnut sitä valkoista kananmunasta ja sokerista tehtyä koristeainetta, jota pursotetaan mökin kattoon ja seiniin koristeeksi. Minun piparkakkuhahmolleni tipahti iso läiskä kuorrutusta, ja näytän ihan mulkosilmäiseltä possulta. Mökin pihamaalla seuranani on päättömiä enkeleitä.

No, onneksi tuoksu on hyvä ja piparit ovat tosi herkullisia. Joulun jälkeen saan syödä oman possumäyräkoirahahmoni, niin päästään tästäkin häpeästä.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi