KUVA: IIRIKSEN KOTIALBUMI Olen tässä näennäisen poissaoleva, mutta oikeasti tarkkailen koko ajan mitä tuo Viiru puuhaa.

Kohtauksia kissan kanssa, osa 1

Rakas päiväkirja! Että tähän maailmaan onkin luotu sellainen otus kuin kissa! Voiko enää yhtään oudompaa tapausta olla kuin tämä kesälomatuttavuuteni Viiru.

Viiru tuli kyläilemään minun reviirilleni, ja viipyi meillä useamman päivän. Näiden päivien aikana tuttavuutemme eteni alun kiihkeästä tutustumisesta jonkinlaiseen tasapainoon. Aloimme jo ihan sietää toisiamme.

Ensitapaamisemme oli, sanoakseni, tunteikas. Minä syöksyin haistelemaan kissaa, Viiru yritti karkuun, Viiru yritti läpätä tassulla, minä hypin eestaas, ihmiset huusivat ja kiljuivat, meidät kiskottiin erilleen toisistamme. Minulle tapauksesta jäi tietenkin armoton mielenkiinto tätä oliota kohtaan.

Jos Viiru olisi päässyt lähtemään karkuun (kuten hänen epäilemättä olisi tehnyt mielensä), minä olisin juossut perässä ja haukkunut ajohaukkua kuin metsällä ikään. Mutta Viiru on sisäkissa, joka kulkee ulkona valjaissa, ja lisäksi hän oli vieraassa paikassa. Siksi hän oli kiinni, eikä lähtenyt karkuun vaikka yritin kaikkeni. Niinpä me sitten tutustelimme kaikessa rauhassa.

Minä heilutin välillä häntääni ja yritin leikkiä, mutta Viiru ei innostunut. Silloin tällöin ihmiset yllättivät meidät tuijottamassa kiinteästi toisiamme, ja katseiden tarkoitusta oli vaikea päätellä. Kiertelin ahkerasti nuuskimassa hänen aluettaan enkä tietenkään uskonut, kun ihmiset yrittivät kieltää minua. Välillä olin näennäisen poissaoleva, mutta tarkkailin koko ajan hänen puuhiaan.

Lopulta nuuskimme toisiamme jo suorastaan rauhaisan uteliaasti. Paitsi kun Viiru leikki itsekseen ja yritti ajaa takaa perhosia tai hyttysiä. Toki minun silloin piti käydä haukkumalla ojentamassa häntä, kuinka käyttäydytään.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi