KUVA: TIINA MUTILA Pääsin tämän vihreän tyypin, Killi nimeltään, syliin. Nuolaisin sitä heti myös silmistä ja naamasta ja suusta.

Vilinää kuin koiranäyttelyssä

Vuh, rakas päiväkirja! Olipas viikonloppuna rankkaa! Olen vieläkin ihan uupunut kaikesta juhlimisesta.

Ihmiseläjät olivat kertoneet, että jotkut juhlat ovat tulossa. Ja että minun täytyy esiintyä juhlissa ja olla tosi kiltisti. Menivät taas nyppimään karvanikin, niin että olen jälleen ihan blondi ja pehmeäkarvainen.

Mamma harjoitteli minun kanssani ennen juhlia, kaikkia vanhoja, tuttuja temppuja: istumista, maahan menemistä, odottamista ja tassun antamista.

Hauska vihreä tyyppi: Juhlissa oli sellainen hauska vihreä tyyppi, jolla oli isot silmät. Se haastatteli minua, mutta mamma tulkkasi, koska minä puhun vain mäyräkoiraa.

Ne puhuivat kaikista vanhoista päiväkirjajutuistani, esimerkiksi niistä kun karkailin. Ja siitä synttärikakusta, joka oli tehty maksalaatikosta ja koirankekseistä ja lihapullista. Päällä kynttilän tilalla sojotti yksi nakki.

Minä olin mamman sylissä ja katselin ympärilleni. Joka puolella oli hirveästi ihmisiä. Onneksi mammalla oli nakkeja mukana, ja sain popsia niitä aina kun annoin tassua tai istuin tai menin maahan. Se olikin hyvä, muuten minua olisi saattanut alkaa jännittää.

Tykkäsin kyllä kovasti siitä vihreästä Killistä, ja hypin sitä vasten ja nuolin sen päätä ja silmiä ja suuta, ja taisin vähän nuolaista mikrofoniakin samalla. Sekin oli kivaa, kun lapset tulivat silittelemään minua ja niiden sormissa ja naamassa oli sokeria. Olivat vissiin syöneet juuri donitseja.

Herkkuja ja peuhaamista: Aika läheisesti tutustuin yhteen Aino-tätiin, jolla on ollut kotonaan mäyräkoiria 45 vuotta. Ilmankos me tulimmekin niin hyvin juttuun. Sain myös herkullisen puruluun Osku- tai Osmo-nimiseltä koiralta. Ahmin sen heti siinä esiintymislavan reunalla.

Esiintyminen väsytti ihan samalla tavoin kuin vaikkapa koiranäyttelyssä käyminen. Sielläkin on paljon hajuja ja koiria ja ihmisiä – näissä juhlissa vaan ei ollut yhtään muita koiria.

Onneksi Toivo-mäyris oli minun luonani käymässä, ja kotona sain rauhassa peuhata hänen kanssaan. Peuhaaminen ja nukkuminen ovat usein ihan parasta. Ja nakkien syöminen, tietysti.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi