Elämää sohvalla ja aurinkoläikkiä

Rakas päiväkirja! Tässä jokin aika sitten ihmiset elivät vain sohvalla. He istuivat pitkiä aikoja ihan hiljaa ja tuijottivat televisionurkkaan. Yhtäkkiä he saattoivat alkaa hyppiä ja huutaa joko ”jeeeeee” tai ”eeeeiiiiiiiiii”.

Minä innostuin aina kun ihmisetkin, heilutin häntääni, hypin heitä vasten ja hyppäsin sohvalle nuolemaan heidän naamaansa.

Mutta ihmiset vain huijasivat, ei huutaminen tarkoittanutkaan että nyt leikitään. He eivät huomanneetkaan minua, vaan istuivat takaisin sohvalle ja tuijottivat taas televisiota. Kai he katsoivat jotain hurlinkia, vai mitä se olikaan.

Lempipaikka: Sohvalla on minunkin lempipaikkani. Kipuan sohvan pehmeälle selkänojatyynylle, josta näen ympäri koko talon. Tai sitten kiipeän sohvannurkan tyynykasan päälle. Tärkeää on olla korkealla, mutta erityisen tärkeää on olla pehmeällä paikalla. Jos sohvalle on unohtunut ihmisten villapaita, menen aina sen päälle. Poikkeusasia: Yksi poikkeus on, näin keväällä. Kun aurinko alkaa paistaa lämpimästi ja tehdä isoja läikkiä lattialle, menen makoilemaan auringonpaisteeseen. Silloin voin olla melkein missä vaan: ruokapöydän tuolien alla, kirjahyllyn vieressä tai sanomalehtipinon kupeessa.

Joskus kevätauringon paistaessa voi tulla niin lämmin, että pitää ihan läähättää.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi