Aino sanoi minua kultaiseksi, ja minun mielestäni Aino on ihana.

Ihana Aino ja muut vanhainkodin asukit

Rakas päiväkirja! Viime talvena tassutin, että kävin vierailulla vanhainkodissa. Se oli muuten ihan mukavaa, mutta karkasin mammalta metsälenkillä ja juoksin sisälle omin lupineni. Ihmisten mielestä se oli virhe, minun mielestäni tosi hauskaa.

No, nyt pääsin vanhainkotiin ihan luvan kanssa.

Kävelimme sisälle, ja joka puolella oli ihania pitkiä käytäviä ja mielenkiintoisia hajuja. Mamma yritti alkuun olla korrekti ja piti minua hihnassa. Kaikki ikäihmiset ja hoitajat olivat kuitenkin niin mukavia, että hän otti hihnan pois ja pääsin juoksemaan pitkiä käytäviä häntä viuhuen. Kävin kurkkaamassa lähes jokaiseen huoneeseen, jonka ovi oli auki.

Tosi mukavia ihmisiä: Vanhat ihmiset ovat mahtavan mukavia, koska he eivät yhtään hämmenny eivätkä pelkää eivätkä ole allergisia tai ylihygieenisiä.

Heitä vain nauratti, kun annoin pusuja tai nuolaisin munkinmuruja sormista. Yhden sedän sängyssäkin kävin. Ja ihana Aino-mummu antoi minulle herkkuja ja sanoi minua kultaiseksi. Hän myös kertoi hauskoja juttuja koiratuttavuuksistaan, joista yksi näytti olevan ihan minun näköinen. Ilmankos me tulimme niin hyvin juttuun!

Aino-mummu on pian 98-vuotias, meidän koirien iässä se tarkoittaa 14 vuotta. Hän on siis samanikäinen kuin minun oma mäyräkoiramummoni Liina. Ajatella, mikä ihana sattuma!

maija.voutila@keskisuomalainen.fi