Australian koirat ymmärtävät suomea

Vuh, rakas päiväkirja! Olipa ihmisiltä taas kurja temppu lähteä moneksi viikoksi reissuun ja jättää minut tänne. Ensin ikävöitsin kovasti, ja kuuntelin oven takaa hissin ja rappukäytävän ääniä, mutta sitten luovutin. Ajattelin jo, että ihmiseläjät ovat hylänneet minut kokonaan. Kun he sitten tulivat takaisin, riemu oli rajaton. Hypin ja pompin ja nuolin heidän naamansa ihan märäksi.

Sittemmin oli hauska kuunnella heidän juttujaan Australiasta. Se on kuulemma ihan maapallon toisella reunalla, mutta silti Australian koirat ymmärtävät suomea. Se on ihmeellistä.

Lupo ja haukat: Mamma kertoi esimerkiksi yhdestä Lupo-nimisestä paimenkoirasta, jonka tehtävä oli vahtia kaikkia maatilan eläimiä.

Joka aamu hän kiersi tilukset ja tarkisti, että paikat ovat kunnossa ja lauma kasassa. Muutaman kerran kotka kaarteli lähelle kanoja ja hanhia, ja silloin Lupo oli terävänä haukkumassa tunkeilijaa kauemmaksi.

Rosie ja kengurut: Pieni ja musta ja karvainen ja pölyinen Rosie-koira taas muistutti kuulemma paljon minua. Hänen hommansa maatilalla oli komennella Lupoa, kärkkyä herkkupaloja ja tunkea rakastettavasti ja itsetietoisesti ihmisten syliin. Jossain vaiheessa mamma huomasi, että Rosielle saattoi ihan hyvin puhua suomea hänen kotikielensä englannin sijaan. Kyse oli äänensävystä, ei niinkään puheen sisällöstä, mamma sanoi.

Myös kengurut, ne kovaa vauhtia loikkivat pitkähäntäiset eläimet, osoittautuivat aika ahneiksi. Ne tunkivat päänsä ihmisen taskuun tai laukkuun ja etsivät jotain syötävää. Minusta tuo kuulostaa pelkästään järkevältä.

Muuten on kyllä taas ihanaa, että kevät vei lumet ja maassa on hirveästi tutkittavaa. Oikein mielenkiintoisen hajun päällä on aina luonnollisesti kierittävä.

maija.voutila@keskisuomalainen.fi