KUVA: MAIJA VOUTILA
Tässä piirustuksessa olen minä. Minut on ikuistanut eräs hauska tyttö Alina, 3 vuotta.
Blääh. Ihan tylsää olla autossa, varsinkin kuumalla. Paljon hauskemapaa olisi nuuhkia tuoksuja pihamaalla.
|
Kuumalla ei saa olla autossa pitkään
Rakas päiväkirja! Kesäkuumalla matkustaminen on joskus ongelmallista. Pitkällä automatkalla voi tulla tukalan kuuma, ja kyydissä kykenee vain läähättämään. Minä yritän aina päästä tuuletuspömpeleiden eteen istumaan. Työnnän kuononi ihan kiinni ritilään. Joskus pömpeli tohottaa ulkopuolelta mielenkiintoisia hajuja sisälle autoon. Mielenkiintoisia hajuja: Yhdellä automatkalla terästäydyin todella, kun ajoimme mielenkiintoisen hajuisen paikan ohi. Ihmiset kertoivat, että lähistöllä oli kettutarhoja. Joissakin autoissa on ilmastointi, ja silloin olo on helpompi. Jos ilmastointia ei ole, yksi hyvä keino on laittaa matkustuskopan päälle kylmällä vedellä kasteltu pyyhe. Pyyhe saa olla aika märkä, mutta ei kuitenkaan niin märkä, että se kastelee kopassa nukkuvan koirulin. Katolta tippuvat kylmät vesipisarat ovat aika inhottavia, voin kertoa. Ei saa jättää autoon: Silti meitä karvaturreja ei saa jättää kesäkuumalla autoon pitkäksi aikaa. Lämpöhalvaus on vakava asia, ja varsinkin me pienet koirat saamme sellaisen helposti. Sitä paitsi paljon kivempaa on päästä ulos nuuskimaan ja tutkimaan seutuja, kuin odottaa yksin tylsässä autossa. Ihmiseläjät harmittelevatkin joskus, että koiran tuominen on kielletty niin moniin paikkoihin. Paljon hauskempaa olisi rauhassa makoilla terassilla pöydän alla ja vahtia tippuvia jäätelönokareita tai leivänmurusia. Samalla voi nimittäin tarkkailla tilannetta ja havahtua, jos ohi menee jokin toinen koira. maija.voutila@ keskisuomalainen.fi
|