KUVA: MAIJA VOUTILA Kuumina kesäpäivinä voi vain etsiä varjoa. Joskus se löytyy perunapenkistä.

Varjon etsintää ja uusia eläintuttavuuksia

Vuh, rakas päiväkirja! Kesäaika on ollut tosi kuuma, ja minä olen loikoillut varjossa päivät pitkät. Kuuman auringon aikana käyn hätäisesti merkkaamassa paikat, pissalla ja kakalla, ja sitten vain laiskottelen.

Jos mamma tai pappa yrittävät vaatia minulta liian pitkää lenkkiä kuumuudessa, heittäydyn ojaan tai pensaan alle mahalleni läähättämään enkä suostu liikkumaan mihinkään. Varsinaisen lenkin aika on vasta illalla, kun ilma on viilennyt.

Piikkipallo ja tuuheahäntä: Kesän aikana olen tutustunut uusiin, mielenkiintoisiin eläimiin. Alkukesän uusia tuttavuuksia oli siili, joka äänekkäästi touhusi lenkkipolun varressa. En haukkunut yhtään, mutta kiskoin kovasti lähemmäksi. En päässyt.

Myöhemmin kesällä, kun yöllä oli jo pimeää, livahdin ovesta ja haukuin piikkipalloa vimmatusti. Ihmiset eivät olleet ihan varmoja, olinko tunkenut kuononi piikkeihin, mutta en ainakaan valittanut.

Oravan perässä olisin myös juossut mielelläni. Se vain tuntui aika vikkelältä tyypiltä, ja kiipesi niin korkealle puuhun etten päässyt perään. Nykyään kun ohitamme lenkillä oravapaikan, katselen aina ylöspäin puihin ja yritän löytää tuuheahäntäisen kipittäjän.

Epäilyttävä luikertelija: Hämmentävä tuttavuus oli kyykäärme, joka luikerteli hiekkatien yli ihan lähellä kotiamme.

Mamma joutui ihan paniikkiin eikä päästänyt minua lähellekään otusta. ”Kyy on koiralle erittäin vaarallinen, se saattaa purra”, hän painotti minulle. Mammaa myös huolestutti se, että metsäpolulla nuuhkin niin tohkeissani kuono maassa, että en välttämättä huomaa käärmettä.

En kyllä ollut itsekään mitenkään innoissani, jotenkin vähän epäilyttävä se luikertelija.

Tietenkin olen kesän aikana jahdannut myös muutamaa kissaa. Mutta siinä nyt ei ole mitään erityistä.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi