KUVA: MAIJA VOUTILA Mitäs täältä löytyikään…

Kengänpohjia ja muita limaisia ihanuuksia

Rakas päiväkirja! Järven tai meren rannasta voi löytää vaikka mitä. Retki järvenrantaan on sitä parempi, mitä enemmän veden äärellä on kaikenlaista pilaantunutta ja ihmisten mielestä pahanhajuista.

Vedessä on ensinnäkin kaikenlaisia puunpalasia, oksia ja juuria, jotka vesi ja aurinko ovat hautoneet limaisiksi ja herkullisen tuoksuisiksi. Niitä ajelehtii rantavedessä, ja niitä voi napata suuhunsa ja pureskella. Erityisiä herkkupaloja ovat pohjassa kiinni olevat puunjuuret, joita voi yrittää kiskoa irti raivoisasti hampailla ja mutustella.

Rantahiekan kaivaminen on luonnollisesti myös mukavaa. Yleensä aloitan kaivamisen molemmilla etutassuilla kiihkeään tahtiin, niin että korvat heiluvat vallattomasti puolelta toiselle. Maistelen myös hiekkaa ja mutaa, ja välillä tutkiskelen kaivauslöytöjä käyttämällä apunani vain toista tassua. Se näyttää ihmisten mielestä jostain syystä hauskalta, jotenkin järjestelmälliseltä.

Joskus pitää olla kuitenkin tarkkana, sillä rannasta voi löytyä lasinpalasia tai teräviä pullonkorkkeja. Ne eivät tee hyvää tassuille tai ikenille, hui.

Ihmiseläjät suhtautuvat kaivauksiini enimmäkseen tyynen viileästi. Viime kerralla venerannassa löysin kuitenkin sellaisen aarteen, josta hekin innostuivat: kengänpohjan. Se oli vieläpä aika pieni, lapsen kengän kokoinen (tarkoittaa siis mäyräkoiran suuhun sopiva), ja ah, kuinka maukas! Pureskelin ihanasti nahistunutta nahkaa hyvän tovin, kunnes sain mausta kyllikseni ja aloin etsiä muuta purtavaa.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi