KUVA: MAIJA VOUTILA Onko mukavampaa paikkaa ihmisten ja eläinten tarkkailuun kuin ikkunalauta?

Erilaisia ääniä tarkkailupaikalla

Rakas päiväkirja! Jos kaikkien siivouspäivien tulos olisi näin hauska, minun puolestani ihmiseläjät voisivat siivota vaikka aina. Nimittäin ilman siivouspäivää ja uusia huonekaluhankintoja minä en olisi saanut loistavaa tarkkailupaikkaani ikkunalla.

Siivousvimmassaan ihmiset toivat uusia tavaroita sisälle ja veivät vanhoja pois ja kanniskelivat kaikenlaista edestakaisin. Ja sitten he siirsivät sohvan ikkunan eteen. Jepujee! Nyt minä voin hypätä sohvalle ja siitä ikkunalaudalle ja vahtia kaikkia tiellä liikkujia.

Ja kylläpäs sitä vahdittavaa riittääkin. Tiellä kulkee ohi jos jonkinlaista saattuetta. Välillä minä annan heidän mennä ohi ja vain tuijottelen laiskasti. Välillä haukun, joskus jopa murisen. Toisinaan taas vingun innokkaasti. Ja ihmiset ovat ihan ihmeissään, milloin teen mitäkin. No, asia on yksinkertainen. Suurin osa ihmisistä saa mennä ohi ihan tuosta vaan, sillä he ovat ihan tavallista tylsää katsottavaa. Autoja tuskin edes huomaan.

Joskus saatan haukkua, jos näen jotain epätavallista, esimerkiksi kissan tai oravan tai jäniksen. Murinaa aiheuttaa yksinkertaisesti se, että vieraat koirat tulevat minun reviirilleni, ja huomaan sen ikkunasta.

Vinkumaan ryhdyn silloin, kun joku näyttäisi olevan tulossa meille päin. On niin mahtavaa saada vieraita – usein hyppään ikkunalaudalta sohvan kautta lattialle ja juoksen ovelle vieraita vastaan. Pettymys on valtava, kun ketään ei tulekaan, ja tuijotan laumani jäseniä kysyvästi.

Tietenkin ihmiseläjät vinoilevat minulle hyvästä vartiopaikastani. He sanovat, että puuttuu enää pelargonia ja mummo, ja olisin ihan kuin kehräävä kissa ikkunalaudalla. ”Seuraavaksi kai kiipeät uuninpankolle”, mamma vitsailee.

Höh, minä sanon. Taitavat olla vain kateellisia.

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi