KUVA: IIRIKSEN KOTIALBUMI Tänne tuo kummallinen pikkuihminen ei vielä pääse, huh!

Lisää pakopaikkoja pikkuihmiseltä, kiitos

Rakas päiväkirja! Nyt elämäni on taas jotenkin levotonta. Se on kummallisen pikkuihmisen syytä. Se on nimittäin saanut neljä jalkaa, ja ajaa minua nykyään takaa. Huh, kuinka rasittavaa!

Ensin se pääsi eteenpäin (tai paremminkin taaksepäin) vain ihan lyhyitä matkoja. Vielä tuolloin saatoin makoilla rauhassa missä milloinkin. Yhtäkkiä se sitten sai isommat vaihteet, ja nyt ainoastaan nojatuoli, sohva ja sänky ovat omia turvapaikkojani.

Usein annan pikkuihmisen tulla lähelle ja kiskoa turkistani. Sillä on kuitenkin aika kovat otteet, ja jossain vaiheessa yleensä hyppään johonkin korkealle lepuuttamaan hermojani. Sitten se huutaa ja mekkaloi ja ihmiseläjät tulevat ja vievät sen pois.

Joskus säälistä suon pikku-

otukselle onnen hetkiä, ja nuolen sen naaman huolella. Silloin se nauraa kihertää onnellisena.

Mutta on pikkuihmisessä hyviäkin puolia. Joskus saan otettua sen kädestä jonkin herkun, esimerkiksi leipäpalan, mitä se on itse syömässä. Ihan hyviä ne pienen ihmisen eväät muutenkin tuntuvat olevan: ihmisäidinmaito käy ihan mäyräkoiran juomasta, jos sitä sattuu joskus tipan saamaan.

Ekstraspesiaaliherkku löytyy kuitenkin vessasta, ja sen hankkimisessa olen onnistunut vain kaksi kertaa. Kakkavaipan nuoleminen putipuhtaaksi on ihan juhla-ateria, suosittelen!

maija.voutila@ keskisuomalainen.fi