Valo-elokuvan näyttelijät suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Ystävyksistä vasemmalta päähenkilö, koulun perustaja Valo Ahola (Vili Järvinen), Julia Warpunen (Sara-Maria Juntunen) ja Ville Kabanen (Joni Kehusmaa).
|
Lasten kapina alkoi jo kauan sitten
VALO Eletään vaikeita sodan ja nälän aikoja. Nuori poika Valo Ahola (Vili Järvinen) majoitetaan kapinallis-isänsä kanssa pieneen kylään, jossa Valo aloittaa koulunkäyntinsä suoraan toiselta luokalta. Hän tutustuu Villeen, jonka isä on viinahullu hakkaaja. Ville joutuu usein pensaaseen itkemään selkä täynnä verisiä jälkiä. Kylässä Valo ja Ville tapaavat julmia aikuisia, jotka eivät ymmärrä oikeuden päälle. Näiden aikuisten takia Valon koulu lakkautetaan, koska sen ainoa opettaja rikkoo epäoikeudenmukaista lakia. Lapset vannovat omistavansa koko elämänsä taisteluun pahuutta vastaan. Kun kylän lapset jäävät ilman koulutusta, Valo keksii perustaa ”leikkikoulun” vanhaan puuliiteriin. Varaudu nyyhkimään Jos aiot mennä katsomaan tätä leffaa, muista ottaa pari nenäliinaa mukaan. Koskettava juoni pistää kaikki teatterissa itkemään. Toimintaa taas jäätiin kaipaamaan. Elokuvan mainokset ja trailerit antavat vaikutelman, että lapset tekisivät ”sodan” julmia aikuisia vastaan, mutta sanallista taistelua käydäänkin vain pienessä kotikylässä. Näyttelijät osaavat tehtävänsä, melkeinpä luulisi koko elokuvan olevan totta. Näyttelijöille kuuluu kunnon hatunnosto. Pisteet kouluasteikolla: 8+ Elias Liinamaa
|